Miksi Amerikka on mainio lomakohde?

Sep 14, 2021

Disclaimer

Amerikkalaiseen tapaan tähän heti alkuun ‘Disclaimer’ eli ’emme ole vastuussa ihan-kaikista-asioista’ -lauseke: Ulkoministeriö suosittelee tätä kirjoitettaessa 14.9.2021 “välttämään tarpeetonta matkustamista EU- ja Schengen-alueiden ulkopuolelle (mukaan lukien Yhdysvallat)”. Lisäksi Suomi kuuluu edelleen Yhdysvaltojen maahantulokiellon piiriin eli lomamatkalaisia sinne ei vielä päästetä. Sen sijaan Kanadaan voi jo matkustaa, jos on saanut täyden rokotussarjan.

Mutta silti…

…meitä ei estä mikään hieman hehkuttamasta jo etukäteen miksi sinun kannattaisi ainakin harkita lomamatkaa Amerikkaan, vaikka ensi talveksi. Sillä uskomme vakaasti, että myös USA:n matkustusrajoitukset tulevat poistumaan (ainakin suurimmalta osin) tämän vuoden puolella. Milloin tarkalleen? Koska saattaa olla, että Valkoisella Talolla ei ole aikaa vastata tiedusteluihimme, toiseksi paras paikka saada ajankohtaista tietoa EU kansalaisten matkustusrajoituksista löytyy täältä.

3 hyvää syytä lähteä lomamatkalle Amerikkaan

Eli kolme pointtia kuten eräällä entisellä pääministerillä oli tapana sanoa:

  1. Monipuolisuus. Amerikka on mahdollisesti maailman monipuolisin mantere erityyppisille lomille. Yhdysvalloista ja Kanadasta löytyy tuhansia kilometrejä rantaviivaa ja vuoristoa, suuria ja mahtavia kaupunkeja, paljon erilaista luontoa, viihdettä, tekemistä.. you name it. Kiinnostaa sinua sitten kaupunkiloma, kiertomatkan autolla tai junalla, rantaloma tai aktiivinen lomailu, Amerikasta löytyy niitä kaikkia ja moneen eri makuun.
  2. Kulttuuri. Amerikka ja varsinkin tietyt paikat siellä (New York, Washington, Florida, Kalifornia) ovat meille kaikille tuttuja elokuvista, TV:stä, kirjoista ja uutisista. Amerikkalaisen kulttuurin itse kokeminen paikan päällä on kuitenkin omanlaisensa kokemus, yleensä monille positiivinen sellainen. Amerikkalaiset ovat pääpiirteittäin ystävällistä porukkaa, vaikka me täällä Suomessa joskus ihmettelemmekin kummaa “Amerikan meininkiä.”
  3. Edullisuus. Ensiajattelemalla voisi kuvitella, että lomamatka Amerikkaan maksaa.. noh vaikka maltaita. Kuitenkin jos valitset oikean ajankohdan eli sesongin ulkopuolella niin saat todennäköisesti matkan vain hieman kalliimmalla kuin vaikkapa Välimeren loman. Hotelleilla on usein off-season kaudella huippuhyviä tarjouksia, samoin lentoyhtiöillä. Lisäksi koska euron kurssi on tällä hetkellä vahva dollariin nähden, on myös matkatoimistomme sisäänostohinnat (jotka maksamme dollareissa) edullisempia ja se tarkoittaa sinulle asiakkaanamme edullisempia matkapaketteja! Plus tietty itse oleminen Yhdysvalloissa (ruokailut, aktiviteetit, shoppailut) tulevat halvemmiksi.

Ja vielä lopuksi haaste

Jos mikään edellä mainituista syistä ei kuulostanut tarpeeksi vakuuttavalta, niin heitän haasteen sinulle: Soita meille ja anna meidän pitää 2 minuutin myyntipuhe (eli ns. ‘elevator pitch’) Amerikan matkailun puolesta. Jos saamme sinut vakuuttumaan niin paljon, että varaat meiltä matkan, lupaamme antaa sinulle jonkun kivan erikoispalkinnon matkaasi varten!

TAKAISIN ETUSIVULLE

Written by Kaitsu / Usa Holidays

0 Comments

Submit a Comment